15.3.2012

Ebb&flood idätys

Ebb&Flood vesiviljelytaimien idätys on nyt loppusuoralla.


Toinen Lemon Drop ja Serrano tekee vasta itujuuria, joten näistä kahdeksasta valitsen kuusi vesialtaaseen. Annan niiden kasvaa miedolla ravinneliuoksella vähän enemmän kokoa.

Aina silloin tällöin iskee uupumus chileihin. Täytyyhän miehellä olla muutakin tekemistä kuin puuhastella taimien kanssa. Lisäksi plantaasi-idätykset painavat päälle. Muutama chilitön päivä tekee hyvää. Toinen hyvä irroittautumiskeino on siirtyä lukemaan muiden kasvatuksista Chilifoorumille. Sieltä löytyy varmasti vastaus aika moneen chilien kasvatukseen ja käyttöön liittyvään asiaan.

Joskus jokin pieni yllätys saa innostuksen taas heräämään. Sain monen kiertotien kautta kaksi siementä. Saatteena oli, että niiden idätykseen kuluu aikaa ja tupakkaa. Onnistuin usean viikon idätyksen jälkeen saamaan toisen siemenistä homeeseen. Se iti muutaman päivän sisällä homehtumisesta. Olisiko home pehmittänyt siemenen kuoren.


Tartutin tämän taimen siemenkodalla siihen toiseenkin homesienen, ja sekin itää.

Kyllästymiseen on varmaan osasyynä toistuvat rutiinit. Kun on kerran oppinut jotain, niin sen jatkuva toisto ei ole enää mielekästä. Sitä etsii aina vaan uusia haasteita. Minulle valokuvaus on haaste nro 1.




Valokuvaus on harrastus, johon pääsee kiinni pienellä rahalla. Olen ottanut chileistä tuhansia kuvia, yrittäen löytää niistä niiden oikean luonteen. Vielä tulee se päivä, jolloin onnistun siinä. Nyt käytän aikaani opettelemiseen.

ChiliPark 2012