13.5.2013

Veriletut

Galapagoense tekee kukkaa ja hedelmöi. Olen uhrannut tähän ehkä liikaakin aikaani. Tavoilleni uskollisena onnistuminen saa huomioni muualle.

Epäilin pihalla talvettamani Gojin heittäneen veivinsä. Tänään huomasin ilokseni sen heränneen henkiin. Se majailee väliaikaisesti laastiämpärissä, sillä se kasvoi alalla jossa on nykyisin Ilotalo. Huomenna istutan sen uuteen paikkaan, jossa se toivottavasti tekee ensimarjansa.

Ilotalo on asukkaita vaille valmis. Olen siirtänyt sinne sisältä lähes kaikki chilin- ja tomaatintaimet. Villichilit pidän sisätiloissa. Niistäkin vähensin Flexuosumia, joista jätin kolmen kasvin ryhmäistutuksen siitoskasveiksi, jotta voin palata siihen tarvittaessa.

Taimet ovat olleet kohta viikon kaksinkertaisen harson suojassa UV säteilyltä. Tavoitteenani on istuttaa ne kasvuastioihin ensi viikon aikana. Olen suunnitellut Ilotaloon ainoastaan multakasveja. Tänään tosin virittelin alustavasti Orthex Edenin korkeaan säiliöruukkuun jonkinlaista vesiviljelysysteemiä. Siihen on kivivillassa kasvatetut taimetkin valmiina. Ilotaloon pitäisi vesiviljelyä varten vetää sähköt, enkä ole tällähetkellä kovin innostunut siihen.

Pikkupoikana hain usein Hakaniemen hallista pullotettua verta. Sitä myytiin hallista yleensä Koskenkorvapulloissa. Tuoreesta verestä valmistetut veriletut olivat suurta herkkua. Ensikosketus einesverilettuihin lopetti kiinnostukseni verituotteisiin.

En tiedä myydäänkö missään enää tuoretta verta. Olisiko EU tai jokin muu taho kieltänyt tuoreveren, ja sallii ainoastaan brändiverivalmisteiden myynnin ja jakelun.

Päiväysvanhat onnittelut kaikille Äideille!

ChiliPark 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti