28.7.2013

Zilgaa

Jos olisi tilaa, käyttäisin sen kasvattamalla viiniköynnöksiä.

Olen harjoitellut kahdeksan vuotta viiniköynnöksen kasvatusta Zilgalla. Siinä ajassa on oppi mennyt perille, ja tulokset alkavat näkyä. Kolmantena vuotena sain aloittelijan tuurisadon. Sitten tein virheitä, joiden korjaamiseen meni seuraavat kolme vuotta. Viiniköynnöksen kasvattaminen ei ole hätäisten puuhaa.

Zilga on hyvä aloittelijan lajike. Maultaan se on mieto, eikä sovi mielestäni sellaisenaan viinin raaka-aineeksi. Rypäleissä on erittäin paljon siemeniä, joten syötäväksikään se ei ole paras valinta. Zilgan kylmänkestävyys on kuitenkin hyvä. MehuMaijalla siitä saa keitettyä erinomaista mehua.

Viiniköynnös on vanhimpia tunnettuja hyötykasveja. Puutarhaliikkeistä löytyy useita kylmänkestäviä lajikkeita, jotka menestyvät Suomessa talvisuojattuina. Zilgaa on ykköskasvuvyöhykkeellä tarvinnut talvisuojata ainoastaan muutamana ensimmäisenä vuotena.

Viiniköynnöksistä ja niiden kasvatuksesta saa lisää tietoa Suomen Viininkasvattajat Ry:n sivuilta.

ChiliPark 2013

26.7.2013

Kodin konekorjaaja

Kuivausrumpu lakkasi kuivaamasta. Se teki saman tempun jo muutaman kerran aikaisemminkin, mutta ryhtyi toimeen kun sen irroitti energiaverkosta pariksi tunniksi. Nyt se piippasi iloisesti ja sytytti ainoastaan sisävalon. Ohjauspaneeli pysyi pimeänä.

Nykyään ei kannata korjauttaa juuri mitään. Usein tulee halvemmaksi hakea kaupasta uusi ja kuskata vanha kierrätettäväksi, kaatopaikalle tai kesämökille.

Kodinkonekorjaajien on tienattava leipänsä. Elanto raavitaan vähenevältä asiakaskunnalta ja takuukorjauksista. Syystä kodin konekorjaajat astuvat kehiin, oman henkensä uhalla.

Netti on kodin konekorjaajan inspiraation lähde. Nettiauttajien kädet ovat pitkät ja ulottuvat monille elämän osa-alueille. Tosin moni nettiohje saattaa johtaa hengenlähtöön, varsinkin näissä sähköasioissa.

Samarialaisten nettikeskusteluista ei tähän kuivausrumpuongelmaan löytynyt tällä kertaa apua. Apu löytyi kodinkoneiden varaosia myyvästä nettiliikkeestä;

"Tämä kortti on yleisin syy" käsillä olevaan ongelmaan. Kävin ostamassa kortin aikaisemmin käyttämältäni korjaajalta. Kortin vaihdon jälkeen kone piippasi ja sytytti sisävalon. Siirryin "seuraavaksi yleisempään" syyhyn;


Kuivausrummun pääpiirikortin hankin seitsämälläkympillä netistä. Kortin sai hakea postiasiamieheltä seuraavana päivänä.

Hankkimani kortit naitin yhteen ja kytkin paketin koneessa oleviin värikoodattuihin liittimiin.

Nyt kuivausrumpu kuivaa taas. Kodin konekorjaaja säästi muutaman satasen ja on iloinen.

ChiliPark 2013

18.7.2013

Fantsuu Hei!

Aji Fantasy
Suoraselkäisen pienviljelijän silmät kostuivat ilonkyyneliin kun laskeuduin jäykin polvin Ilotalon lattialle iltarukoukseen, ainoana toiveena edes pienenpieni sato.

Runsaan viherkasvun alta paljastui rukoilijan silmiin chilitaivas.

Pauligin pakastetehtaalle kuskattiin aikoinaan jostain Sipoosta satoja kuormalasteja niitettyä hernettä. Lastit kipattiin pihalla ammottavaan kuiluun. Tehtaalla töitä paiskinut tiesi kertoa, että herneet varsineen pestään, silputaan ja syötetään kuluttajalle hernekeittona. En oikein uskonut sitä.

Kiinalainen ystävämme käyttää herneestä hyödyksi kaiken, palot, viherkasvun ja juuret.

Epätoivoisena olin jo valmistautumassa vihermassan hyötykäyttäjäksi.

Tomaatin lehdet ja varsi ovat myrkyllistä. Punajuuren lehdet maistuivat salaatissa erinomaisilta. Maistoin herneen lehteä, joka maistui ihan herneeltä. Tuhlaammeko ravintoa kuorimalla kasveista ainoastaan kerman, vai heitämmekö kerman tunkioon ja syömme kurrin?

ChiliPark 2013

17.7.2013

Makkaraperunapääkaupunki

Jos pitää merenkulusta, merenkulkijoista tai makkaraperunoista, kannattaa suunnata kokka kohti Helsingin Hietalahtea. Siellä on purjeensa reivannut yli sata erikokoista purjealusta, joista 24 on A-luokan aluksia (pituus yli 40 metriä). The Tall Ships Races Helsinki 17.-20.7.2013.

Iso osa aluksista oli jo tiistaina laiturissa, mutta se suurin oli vielä matkalla Tanskasta kohti Helsinkiä. Maailman toiseksi suurin purjelaiva Kruzenshtern (114,5 m) lipuu tullessaan tämän kuvassa olevan Mir laivan (109.6 m) kylkeen.

Tapahtumaan odotetaan puolta miljoonaa kävijää.

Alusten yhteenlaskettu miehistömäärä on n. 3000.

Venekuntia on seitsemästätoista maasta: Alankomaat, Alankomaiden Antillit, Belgia, Brasilia, Iso-Britannia, Latvia, Liettua, Meksiko, Norja, Oman, Puola, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska, Venäjä ja Viro.

Tälläisen megatapahtuman päätähdet ovat tietysti purjealukset ja niiden miehistöt.

Kun ihmisiä on liikkeellä, niin siinä kuluu helposti paljon ruokaa ja juomaa. Ruokapuolen järjestelyssä on Suomen Makkaraperunayhdistys hoitanut postinsa hyvin. Joka toinen koju näytti myyvän nälkäisille makkaraperunoita.

Helsinki saanee tästä nimityksen "Makkaraperunapääkaupunki".

ChiliPark 2013

13.7.2013

Hirveä annos

Olimme maakuntamatkalla Jämsä-Korpilahti akselilla. Olen kuluttanut lapsena kesäaikaani Korpilahdella. Korpilahti on pysähtynyt 60-luvulle, monen muun entisen pikkukunnan tavoin.

Yövyimme Himoksella. Kymmenisen kilometriä Himoksesta pohjoiseen on keskellä ei mitään Ravintola Hirvikartano. Ravintolan vetonaulana on muutama kesyhirvi ja hyvä palvelu. ABC aikakautena tälläiset ruokapaikat ovat luksusta.

En erityisesti pidä hirvenlihan mausta. Hirvikartanon hirvikäristys voipottumuussilla oli kuitenkin niin hyvää, että se aiheutti korjausliikkeen käsityksessäni hirvenlihasta.

Mikä saa meidät aina vaan uudestaan pysähtymään tylsille osuuskunta-asemille syömään ranskalaisia ja leivitettyjä tiskirättejä; osuuskuntauskollisuus?

Jämsän huopatossutehtaan kahviossa tutustuimme paikallisen jäätelötehtaan jäätelöön. Valtakunnan tasoinen uutinen on, että Kontulassa väännetään kerrostaloasunnossa myyntiin Pirkkamaidosta jäätelökoneella jäätelöä, mutta näistä en ole ikinä kuullutkaan. Näitä kului matkaillessa useampi purkki.

Paikallistuotannosta kiiinnostuneena kävimme ostoksilla Aholan tilapuodissa, joka myy paikallisia luomutuotteita keskiviikkona ja lauantaina. Kyytönmaito innosti viilin omatuotantoon.

Osana sukututkimusharrastustani kävimme kuvaamassa vanhoja hautakiviä Korpilahden, Jämsänkosken ja Jämsän hautausmailla. Osittain ahneudesta on Suomesta tuhottu paljon historiaa jyräämällä vanhoja hautamuistomerkkejä tienpohjaksi. Olisiko seurakunnat heränneet, kun aika monen vanhan hautakiven viereen on pystytetty "seurakunnan omistama" kyltti.


Pistimme plantaasin ojennukseen. Nyt kun rikkaruohot on pääosin kitketty ja juurekset harvennettu, on hyvä odotella satoa. Viljelypalsta-alueella on tosin käynyt aika monen palstalla varkaita, joten täytyy toivoa ettei sato päädy vieraisiin pöytiin.

Toinen vitsaus palsta-alueella on joku tauti, joka tuhoaa vadelma- ja karviaispensaat. Tämä oli jo havaittavissa viime kesänä, jolloin vihreät karviaiset tuhoutuivat täysin. Tänä kesänä tauti iski vadelmiin, eivätkä punakarviaispensaatkaan voi enää hyvin.

ChiliPark 2013

8.7.2013

Ring Of Fire

Kesällä on ihan pakko syödä grillimakkaraa.

Kauppojen makkarahyllyiltä löytyy varmasti jokaiselle jotain.

Jos haluaa hieman tulisempaa grillattavaa, kannattaa pysähtyä Savuhovin myyntitiskille, kun sellainen osuu kohdalle.

Olen aikaisemmin testannut Isovihan; liian tulista. Nyt tiskiltä lähti mukaan Kipua, Raivoa ja Tuskaa. Raivoa ja Tuskaa syö normi-ihminenkin. Isovihan ja Kipusinapin jätän suosiolla seminormeille.

Isovihan ja Kipusinapin jälkeen Ring Of Fire saa ihan uuden merkityksen. Kokeilkaa :)

Johnny Cash - Ring Of Fire

Wotkins tuotti pettymyksen. Tex Mex-makkara on punaista mössöä.

Ilotalo on kasvattanut itsensä täyteen.

Ulkoapäin se näyttää ihan tavalliselta kasvihuoneelta.

Kun kurkistaa sisälle, niin kohtaa suloisen sekamelskan. Tomaatit, chilit ja kurkut ovat muodostaneet keskenään symbioosin, jossa kaikki tuntuvat viihtyvän hyvin. Annan kaikkien kukkien kukkia...

Olen lukinnut itseni ulos Ilotalosta! Onneksi tilaa on oven edessä sen verran, että pääsen lisäämään automaattiseen kastelujärjestelmään vettä. Kurkkujen pensselipölytys on saanut jäädä. Hätistelen Ilotaloon kimalaisia, hoitakoot hommansa.

ChiliPark 2013