15.6.2015

Viherpihaviidakko

On uskomatonta, kuinka pienikin piha voi tuottaa vihermassaa. Kadehdin hieman omakotiasumista, en sitä työmäärää minkä se vaatii, jos haluaa pitää pihan edes siedettävässä kunnossa. Ja siinä sivussa huoltaa taloa, tai toisinpäin.

Linnunpöntön iloinen perhetapahtuma on antanut hyvän syyn laiskotella pihatöissä. Lintujen pesimisrauha kestää heinäkuun loppuun. Olemme sinut vuokralaistemme kanssa, joten olen luvannut itselleni aloittaa viikolla pihan siistimistyöt, mikäli säät sallii.

Pioni on pakko sitoa heti alkuun. Se on kasvanut ennätysmäisen korkeaksi.

Ilman tuentaa pienten nuppujen puhjetessa kukkaan pioni leviää niiden painosta pitkin pihaa. Vuosia sitten riitti kun viritti pioninille hedelmäpensaille tarkoitetun tuen. Nyt se vaatii korkeampia voimia.

Goji ei edelleenkään tee kukkia. Kolmas vuosi siirrosta, ja se mököttää yhä.

Sen sijaan pensasmustikka aloitti varovaisen kukinnan. Jos viikolle luvatut hallaennusteet pitävät paikkansa, niin hallaharsolle tulee käyttöä. Ei olisi ensimmäinen kerta, joten on niitä kylmiä kesiä ollut ennenkin.

Sitä yrittää muistaa joskus sen minkä haluaa. 1984 oltimme häämatkakiertueella Suomen suvessa. Kuopion torilla satoi Juhannuksen aikoihin lunta. Vaimo jaksaa joskus vieläkin muistella sitä häämatkaa. Suosikaa kotimaan matkailua! Siitä saa moni elantonsa.

Keväällä niin suuren ilon tuottaneet narsissit saivat väistää minttua. Minttu leviää itsekseen, eikä tarvitse hoidollista huomiota.

Viiniköynnöksen kanssa saa olla tarkka. Se on kasvanut niin, että ensimmäiset kukinnat ovat valmiina. Kun siihen on ilmestynyt riittävästi rypäleitä tuottavia kukintoja, alkaa sen armoton kurissa pitäminen leikkaamalla ja nyppimällä kasvupäitä. Nyt riittää että poistaa kaiken vihreän maan pinnasta ensimmäiseen kukintaan.

Hieman myöhässä Ilotaloon päätyneet tomaatit ovat kasvattaneet tukevat juuret, ja aloittaneet kasvun varkain. Kasvun edetessä nypin kaikki kolmenkymmenen sentin alapuolelle tulevat varkaat pois, ja myöhemmin saman korkeuden alittavan viherkasvun.

NFT kasvu on niin nopeaa, että nypittävää riittää päivittäin. Kaikki tomaatit ovat pensastomaatteja. Pidän alustan vihervapaana, muutoin ne saavat kasvaa villisti.


ChiliPark 2015