8.8.2015

Uroskokista äijäksi


Olen ollut leivän juurilla, hapattanut herkulliseksi ja valmistanut makkaroita maailmalta. Ei tullut mestarileipuria, vaikka yritys oli kova. Sain aikaiseksi leipäjonon, kun tarjonta ylitti kysynnän. Samaan pieneen epätasapainoon on kaatunut moni muukin kovalla tohinalla alkanut projekti.

Jos julkisuus ei elätä, voi tehdä lisätienistiä laulamalla, tai kirjoittamalla keittokirjan. Onnekseni on todettava, ettei omassa keittokirjakokoelmassani ole yhtä ainoaa julkkiskeittokirjaa. Sitä, jossa julkkis opettaa tekemään mummonsa perunamuusia, mummonmuusia.

Kiinassa muurarina itsensä elättäneestä miehestä tulee Suomessa kiinalaisen ravintolan kokki. Kiinalaiset miehet pätevöityvät Suomen kamaralle astuessaan kokeiksi, turkkilaiset kebabmestareiksi ja italialaiset pizzanpaistajiksi. Naisista tulee siivoojia.

Olen lukenut ison pinon kirjoja, yrittänyt tehdä leipää, makkaraa ja muuta murkinaa. Ja sortunut useampaan keittokirjaan kuin olisi ollut tarvis. Viime viikonloppuna porsaan kylkiluita grillattavaksi valmistaessani oivalsin, että ruoanlaitto on oikeasti kemiaa, ei siihen keittokirjoja tarvita.

"Mutta niin muuttuu maailma; silloin kuin nyljetty orava, nyt mahdut hädintuskin tähän samaan hännystakkiin; niin muuttuu maailma, Eskoni".
Aleksis Kivi, Nummisuutarit

Keittokirjoistani löytyy kaksi helmeä; 1984 painettu; Uroskokin oivalluksia, ja 2014 painettu; Ronskit reseptit, Äijäruokaa.

Uroskokin oivallukset on painettu Keuruulla, Äijäruoat Kiinassa.

Vanhin tunnettu painettu kirja, Timanttisuura, painettiin Kiinassa 800-luvulla. Turun akatemian kirjapaino perustettiin 1642. Kirjapainamisen matka Kiinasta Suomeen kesti runsaat 800 vuotta. Matka Suomesta takaisin Kiinaan kvartaalin.

Muistan, että 80-luvulla mies-arvon sai kun osasi sytyttää Lucifer pallogrillin pahalta maistuvalla sytytysnesteellä polttamatta itseään. Ja kärventämällä suolalla ja pippurilla maustetut kyljykset lähes syötäviksi.

Uroskokin oivallukset on opas, jossa hieman lapsenomaisesti selitetään miehelle keittiön perustarvikkeet ja niiden käyttö.

"Tomaattipyre on niinku maustamatonta tomaattimassaa, hei Urvelo. Äläkä polta paprikajauheella suutasi".

Äijäruokaa ampuu reilusti yli. Ensin ollaan Y-kromosomimetsästäjiä, ja sitten pilkotaan timjamia, porkkanoita, selleriä ja herkkusieniä. Sekaan kaadetaan Worcestershire-kastiketta, jota suurin osa "äijistä" ei osaa edes lausua, saatikka tiedä mitä se on. Äijäruokaa tehdään vähän neitimäisesti.

Niin muuttuu maailma, Eskoni!

Suomalaisnaisilla menee vuorokaudessa 48 minuuttia ruoanlaittoon, kun taas miehillä siihen kuluu 20 minuuttia.
Tilastokeskus, Naiset ja miehet Suomessa 2011

Ehkä Kiinassa painetaan kirjaa Naaraskokin keitokset, tai Ämmäsapuskaa, joiden ohjeilla naiset oppivat tekemään ruokaa yhtä nopeasti kuin miehet. Ja Keuruulla pureskellaan kynsiä, kun ei ole töitä...

Tässä pari otetta siitä, miten miehiä opetetaan tekemään jotain, 80-luvulla ja nyt:

Uroskokin oivalluksia

Otava Keuruu 1984

"Sinulle uros. Tämä kirja sisältää neljäkymmentäviisi oivallista ruokaohjetta, joilla uroskokki todistaa että ruuan laittaminen on todella hauskaa puuhaa. Uroskokin mielestä tasavertaisuuden nimissä myös miesten tulee saada nauttia hyvien herkkujen tekemisestä. Hyvää syötävää saa sitä paitsi yllättävän pienin konstein. Kauha karvaiseen kouraan, kirja toiseen ja sitten maistamaan esimerkiksi muikeita munakkaita, helteen herkkuja, vappulintusia, anopin sikamaisuutta, heinäsorsaa herkimmillään, jätestroganoffia tai meksikolaista tulipalosoppaa. Ja läskisoosi on tietenkin myös mukana".

Uroskokin Meksikolainen tulipalosoppa:

Ei tarvitse matkustaa Meksikoon saadakseen aitoa tulista soppaa. Uroskokki tekee sen ihan itse keittiössään. Ohjekin löytyi melkein naapurista, tuolta Pohjois-Länsi-Saksasta. Soppa on nimensä mukaista ja vaatii viereensä ainakin litran lähdevettä ensisammutukseen.

Käsillä siis pitää olla

100 g viipaloitua keltasipulia
50 g voita
70 g tomaattipyreetä eli maustamatonta tomaattimassaa
100 g säilöttyä paprikaa, punaista ja pientä
1/2 rkl chilikastiketta
1 l lihalientä
1/4 l kuohukermaa
1 purkki papuja, esim. kidney- tai tomaattipapuja
250 g luutonta naudanlihaa
1/4 hapanta kermaa
1 iso nippu silputtua tilliä
vehnäjauhoja
pippuria
suolaa
paprikaa jauhettuna

Sitten vain töihin. Aluksi paistinpannuun voi ja sipulit. Viereen isompi kattila, missä litra lihalientä valmiiksi lämpiää. Sipulit eivät saa ruskistua, vain rasvoittua ja pehmetä. Kun hyvältä näyttää niin sipulien joukkoon tomaattipyree ja runsaasti jauhettua paprikaa.

Vielä paistinpannulla lisätään pieneksi silpottu paprikasäilyke ja chilikastike. Sitten joukko kattilaan lihaliemeen. Paistinpannun voi huuhdella tilkalla vettä, joka jatkoksi kattilaan.

Kermaan sotketaan pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja tämäkin kattilaan, missä perusliemi saa hiljalleen muhia noin kymmenisen minuuttia.

Tällä välin naudanliha katkotaan pieniksi suikaleiksi, jotka käristetään paistinpannussa kypsiksi., maustetaan suolalla ja valkopippurilla sekä lisätään perusliemeen. Papupurkki avataan ja sekaan vaan.

Nyt on syytä maistella tulipalosoppaa. Mikäli paprikasäilyke on todlla voimissaan ei lisätiukkuutta tarvita, mutta jospa vielä lievältä tuntuu, niin paprikajauhetta lisää.On syytä odotella hieman maistamisen jälkeen. Tulipalo tulee ikäänkuin jälkipolttona.

Kun kokki on tyytyväisen tuntuinen ja soppa muhinut tuon reippaan kymmenisen minuuttia, niin kattila pois liedeltä ja sekaan loppuhuipennukseksi hapankerma ja tillisilppu.

Kuuma höyryävä soppa on todella nimensä väärti. Vaikka kidassa leimahtaa, niin mieli tekee lisää. Sitä raikasta lähdevettä kuluu paljon palon sammutuksiin. Meksikolainen tulipalosoppa on tehnyt tehtävänsä ja vienyt nälänkin siinä sivussa. Tuore patonki toisessa kourassa on mainio lisuke ja lieventäjä.

Ronskit reseptit, Äijäruokaa

Gummerus Painettu Kiinassa 2014

"Miehet - me olemme uhanalaisia. Paineita tulee kahtaalta: metroseksuaalisuuden suunnasta ja toisaalta armottoman kotioloihin kesyttämisen suunnasta.

Jos emme voitele ihoamme, vertailemme sisustusvärivaihtoehtoja. Jos emme käy ihokuorinnassa, etsimme kaupoissa sohvatyynyjä. Olemme vaarassa menettää viimeisen Y-kromosomimme. Ja mikä pahinta, nyt näyttää siltä, että meiltä yritetään viedä äijäruoat".

Pieniä annoksia? Kevytvaihtoehtoja? Kvinoaa, voi hemmetti! Mihin katosivat miehet, jotka syövät kuin miehet?"

"Toisin oli ennen.  Maskuliinisuuden kulta-aikaan miehen ja ruoan välinen suhde oli mutkaton. Me olimme sitä mitä söimme. Ja yleensä söimme isoina annoksina tuhtia ruokaa, ja syötävällä oli usein ollut sydän ja maha".

"Näiden kansien välissä on eräänlainen kulinaarinen ohjelmajulistus silmän iloksi, mahan iloksi ja Y-kromosomin iloksi, joka erottaa meidät ihmiskunnan toisesta 50 prosentista".

Äijälihamureke:

25 gr voita
1 rkl oliiviöljyä, voiteluun
3 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
100 gr porkkanoita ohuina viipaleina
55 gr selleriä ohuina viipaleina
1 sipuli pieninä paloina
1 punainen paprika pieninä paloina, siemenet poistettuna
 4 isoa herkkusientä pieninä paloina
1 tl kuivattua timjamia
2 tl tuoretta rosmariinia pieniksi pilkottuna
1 tl Worcestershire-kastiketta
6 rkl ketsuppia
0,5 tl cayennepippuria
1,1 kg jääkaappikylmää paistijauhelihaa
2 munaa vatkattuna
55 g (1dl) korppujauhoja
2 rkl ruskeaa sokeria
1 rkl dijoninsinappia
suolaa ja pippuria

Sulata voi isossa paistinpannussa öljyn ja valkosipulin kanssa. Paista kasviksia keskilämmöllä usein hämmentäen 10 minuuttia, kunnes suurin osa kosteudesta on haihtunut.

Ota pannu liedeltä ja hämmennä joukkoon yrtit, Worcestershire-kastike, 4 ruokalusikallista ketsuppia ja cayennepippuri. Anna jäähtyä.

Esilämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele murekevuoka öljyllä.

Pane jauheliha isoon kulhoon ja murenna sormenpäillä. Lisää joukkoon kasvisseos, munat sekä suolaa ja pippuria ja sekoita varovasti sormin.. sekoita joukkoon korppujauhot.

Siirrä murekeseos vuokaan. Tasoita pinta ja paista mureketta esilämmitetyssä uunissa 30 minuuttia.

Valmista sillä välin kuorrute; vatkaa yhteen sokeri, loput 2 ruokalusikallista ketsuppia, sinappi ja hyppysellinen suolaa.

Ota mureke uunista ja levitä kuorrute tasaisesti pinnalle Pane mureke sitten takaisin uuniin ja paista vielä 35-45 minuuttia, kunnes liha on läpikypsää eikä enää punerra.

Ota mureke uunista ja anna seistä ainakin 15 minuuttia. Tarjoa paksuina viipeleina.

ChiliPark 2015